Koiruus parka... Ei se ole koirallekaan ikääntyminen aivan helppoa! Eikä uroskoiralla ainaskaan. Tällä minun Nappinokallani varsinkaan...

Koirulini on näillä kulmilla tunnettu ärhäkkyydestään, jopa siinä määrin, että eräät toiset koiranulkoiluttajat lähtevät kiskomaan omaa koiraansa eri suuntaan, kun näkevät meidän lähestyvän. Haluavat välttää nokkakosketusta! Niin haluan minäkin! Nappinokalla kun tuntuu olevan ihan oma suhtautumistapa vierasiin koiriin.

Nappinokalla on napoleonkompleksi. Se on pieni mutta peloton isojakin koiria kohdatessaan ja haluaa heti näyttää, kuka on kulman kunkku. Ja rasistikin tuo peijakas on; mitä mustempi toinen koira, sen kiivaampi on Nappiksen haastehaukku...! Ainakin kerran isottelu on päättynyt verisesti; otsassa komeili iso haava...

On vain muutama narttukoira, jonka läheisyydessä Nappis käyttäytyy lähes asiallisesti, ilman mahdotonta rähinää. Se saattaa jopa heittäytyä leikkisäksi, keikistellä pikku roppaansa ja heilutella iloisesti häntää tyttösen hyväksyntää kerjäten... Niinnoh! Tuollainen miehinen käytöshän on koiralle luontaista, mutta perimmäinen syy lienee siinä, että tyttökoirat näyttävät  Nappikselle ns. "kaapin paikan" ja siihen on kaverin tyytyminen...

Ei ole aina aivan hauskaa lenkkeillä Nappiksen kanssa. Kun se on sillä päällä! Usein sattuu, että se ottaa vainun jostakin poikakoirasta, joka sitä erityisesti ärsyttää tai se hoksaa kadun päässä naapuritalon huskyn, jota pitäisi ehdottomasti päästä herjaamaan lähietäisyydeltä! Silloin mahdamme olla hupaisan näköinen kaksikko; peini koira vetää kaikin voimin tuohon suuntaan ja emäntä tulee suttina perässä....


Kiusallisia tilanteita syntyy silloin tällöin! Joskus, tosin mahdottoman harvoin, hiippailen yöaikaan kotiin ja saadakseni aamulla nukkua hieman pidempään vien koirulin ulkoilemaan. Hiirenhiljaisessa rappukäytävässä hiippailumme herättää kuitenkin kaikki talon koirat ja syntyy ketjureaktio; ensin haukahtelee seinänaapurin rottis, mistä neloskerroksen iso narttu innostuu ja pian  kakkosen norjanharmaakin liittyy mukaan.... Nappinokka tietenkään malta pitää hiljaisuutta vaan säksättää sen minkä ehtii, vaikka koetan sitä hyssytellä ja kuonoakin kiinni pitää... Turha mainita, että naapurit tykkäävät!

Syksystä lähtien koirulilla on ollut pissatulehduksia joita tietenkin asianmukaisesti antibiooteilla on hoideltu. Hoidot eivät vain ole auttaneet. Koira alkoi pissailemaan sisälle ja yhtenä yönä jopa sänkyyni. Käytiin taas eläinlääkärin vastaanotolla missä ultraus paljasti todellisen syyn vaivoihin; virtsakiviä! Eikä mitään pientä soraa, vaan ihan kunnon kokoisia murikoita...!

Nyt sitten odotellaan, että antibiootit nitistävät tulehdukset ja koiruli voidaan leikata. Koska eturauhanenkin vaivaa, tehdään samoilla nukkumisilla kastraatio. Ehkäpä sitten voimme reissata Nappiksen kanssa maailmalle yhdessä, rauhallisesti ja arvokkaasti liikkuen.... (hahhhahaahhha!!!!!)