perjantai 27. joulukuuta 2013

Elämänmuutos osa 3.


Kuka sanoo, että perjantai 13. päivä on jotenkin epäonninen? Olen aina ollut asiasta eri mieltä, mutta nyt voin vannoa, että silkkaa onnea siihen sisältyy!!!

Matkasin siis työpaikkahaastatteluun Helsinkiin perjantaina 13. pvä. Olin nukkunut junassa oikein hyvin yön ja aamulla olin virkeä ja harvinaisen rauhallinen. Aikataulutkin sopivat erinomaisesti, ei ollut kiireen tunnetta. Kun olin jo kertaalleen ryhmähaastattelua harjoitellut, en kamalasti pohtinut, millainen se olisi, enkä sitä, miten siitä selviäisin.

Haastattelu sujui jotenkin leppoisasti ja kun se päättyi, minua pyydettiin tulemaan tunnin kuluttua uudelleen samaan paikkaan. Uskoin kyseessä olevan henkilökohtaisen haastattelun, jossa joutuisin vakuuttamaan haastattelijan siitä, miksi juuri minut pitäisi palkata...! Yksikönjohtaja alkoikin kertomaan, millaisesta työpaikasta, tehtävistä ja asiakkaista on kyse, mitä suunnitelmia yksikön kehittämiseksi on ja miten palkkaus muodostuu. Se ainoa kysymys olikin, milloin voisin työn aloittaa!

Kesti jonkin aikaa, enenkuin käsitin, mitä siinä tapahtui. Olin saanut työpaikan sekä lupauksen selvittää mahdollisuus työsuhdeasuntoon.  Jo seuraavana maanantaina sain soiton, että asuntokin on, jos sen haluan. Nyt olen toimittanut työtodistukset sekä verotietoni ja odottelen sekä työsopimusta että vuokrasopimusta allekirjoitettavaksi.

Edelleen nipistelen itseäni varmistaakseni, ettei tämä ole unta vaan totisinta totta. Koetan olla miettimättä vielä muuttoa, sillä paniikki iskee heti jos päästän ajatukset liikkumaan aiheessa.  Koetan ponnistella vuoden viimeiset työpäivät vihoviimeisten työasioiden parissa, vaikka äärimmäisen vaikealta kaikki tuntuu!

Olen ollut onnekas ja olen myös hyvin onnellinen ! Sillä kukapa olisi uskonut! Elämä tuuppasi oikein vauhdilla muutoksen liikkeelle ja eteenpäin. Kaikki Aarrekarttaan kirjaamani toiveet ovat toteutumassa! Kaikki muuttuu! Uusi vuosi tuo tullessaan uuden työn, asuinympäristön ja sisällön elämääni!


Toivotan myös kaikille teille 

Jännittävää ja Onnellista Uutta Vuotta!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Elämänmuutos, osa 2...

Selailin viikko sitten aikani kuluksi kirjanmerkkitallenteitani. Jossakin siellä kohdassa "työ" oli linkki Oikotien avoimille työpaikoille. Olen aivan unohtanut, että työpaikkoja löytyy muualtakin kuin kaupunkien omilta sivuilta tai mol:sta!  Yllätyksekseni eteeni aukeni Helsingin Diakonissalaitoksen ilmoitus, jossa haetaan lähihoitajia ja sosionomeja eri asumispalveluyksiköihin..

Pessimisti sisälläni kuiskutteli, että paikat on jo täytetty kun hakuaika oli alkanut jo 15.11, mutta hetken kursailtuani päätin soittaa ja kysyä tarkemmin tehtävistä, asiakkaista ja tietysti palkastakin. Kävinkin pitkän ja mukavan keskustelun yksikönjohtajan kanssa ja sain kaipaamani infon kaikesta. Mitä pidemmälle keskustelu eteni, sitä kiinnostuneempi olin ja sitä innokkaampi olin kuulemaan lisää. Lupasin laittaa hakemuksen ja minulle luvattiin, että pääsisin haastatteluun.

Lauantaina väkersin rekryohjelmaan hakemusta sen seitsemän kertaa, mutta aina lähetysvaiheessa nettiyhteys katkesi. Lopulta luovutin! Sunnuntaiaamuna päätin yrittää vielä kerran ja uskoa, ettei paikka ole minulle tarkoitettu, jos hakemus ei menisi nyt läpi. Menihän se! Maanantai-iltana myöhällä luin s-postista kutsun tulla haastatteluun pe 13.12 klo 9.

Olin vasta ollut pari viikkoa reissun päällä ja käynyt jo aiemmin yhden kerran haastattelussa Helsingissä, joten kukkaronpohjalla ammotti suuri tyhjyys. selatessani matkustusvaihtoehtoja iski epätoivo; junalla tai lentäen, molemmissa hinta hipoi 250 euroa! Tyttären neuvosta laitoin facebookkiin kyselyn, olisiko joku menossa/tulossa ja kaipaisi ajokaveria/kulujen jakajaa. Siunattu naamakirja!!!! Pian entinen työkaveri laittoi  viestin, että oli nähnyt jonkun kaupittelevan junalippuja. En löytänyt ilmoitusta mutta tämä ystävällinen sielu käytti seuraavana aamuna monta tuntia ilmoituksen etsintään ja linkitti sen löydettyään minulle.Laitoin heti ilmoittajalle kyselyn lipuista ja tuntia myöhemmin hän soitti sopien tapaamisen samalle illalle. Minulla oli illalla kädessäni lippu yöjunaan 12. -13.12 ja kumma tunne siitä, että nyt tapahtuu asioita, joihin en enää itse vaikuta!

Joskus vain kummia asioita tapahtuu! Ehkä pitää uskoa aarrekarttaan ja ajatuksen voimaan! Aloin nähdä haastatteluun pääsyn todellisena mahdollisuutena saada työpaikka, vaikka kuumeisesti pohdinkin, saisinko perjantain töistä vapaaksi. Kun sekin järjestyi tuli tunne, että elämä on tosissaan tuuppaamassa minua johonkin uuteen!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Elämänmuutos, osa 1

Kipuilu jatkuu...

Elämänmuutos ei tapahdu sormia näpsäyttämällä! Ei todellakaan! Viime keväästä asti olen oloani kipuillut, raastanut hiukset päästäni ja valvonut öitä koettaen saada otteen elämästäni. Syksyn tullen aloin ymmärtämään mistä tässä on kyse; nyt on tehtävä päätöksiä ja lähdettävä kulkemaan toisia teitä. Tein siis aarrekartan!  Olen sitä oikeaoppisesti kurkistellut usein ja ajatellut sen sisältöä tiiviisti, jotta muutos alkaisi tapahtumaan.

Kauheasti ei vain ole tapahtunut! Vaapun edelleenkin epämääräisesti toiveideni mukaisen ja tämän nykyhetkeä hallitsevan todellisuuden välimaastossa. Totuushan on, ettei sitä noin vain lähdetä loikkaamalla toisenlaiseen elämään! Pitää olla tieto toimeentulosta mutta ennen muuta jokin varmuus siitä, että elämä todellakin paranee vaihtamalla...!

Työsuhde päättyy vuoden vaihtuessa ja vaikka huokaisen silloin syvään helpotuksesta, näen jo huolen pilvien kerääntyvän taivaanrantaan. Ihminenhän ei elä pelkästä pyhästä hengestä, ei ainakaan näinä aikoina. On maksettava edelleen vuokrat ja sähköt, puhelimet ja ruoat ja vaikka kuinka niukasti eläisi, ei työttömyyspäiväraha pitkälle riitä.

Tällä iällä, olkoonkin kuinka kliseistä tahansa, ei ole helppoa saada uutta työtä. Koulutusta vastaavia paikkoja ei ole juurikaan auki, ei koko Suomessa. Suuntautumiseni ja kokemukseni rajaavat niitä lisää. Asetan myös itselleni rajoja; ei vammais-, mielenterveys- eikä varsinkaan päihdetyötä! Eikä sossuun, eikä Kelaan! Mitä  jää jäljelle?!?

Olen syksyn aikana laittanut kolme työpaikkahakemusta, joista yhteen sain kutsun ryhmähaastatteluun, mutten saanut paikkaa. Yksi oli lyhyempiaikainen sijaisuus, toisesta ei ole kuulunut mitään. Tänään laitoin taas yhden hakemuksen. Siitä tiedän jo, että mahdollisuus päästä haastatteluun on olemassa, sillä soitin etukäteen yksikön vastaavalle. Katsotaan!

Kaikenkaikkiaan pahinta on epävarmuus. Se kalvaa mieltä, ahdistaa. Tuhannet kysymykset toistavat itseään; onko muutos ratkaisu ongelmiin, paraneeko elämäni vai menenkö ojasta allikkoon, mitä siitä seuraa, entä jos...!

Kuitenkin; muutos tapahtuu, olen siihen valmis, lopun näyttää aika!