lauantai 8. kesäkuuta 2013

Pankissa

Sain autokaupasta maksun käteisenä. Kaveri sanoi, ettei ollut ehtinyt mennä pankkiin jonottamaan niinä päivän tunteina kun pankki on auki.

Ajattelin, että mikäpä se siinä. Käväisen vuokranantajan pankissa joku päivä viemässä rahat hänen tililleen. Meni viikko ja alun toista, eikä aikataulut millään antaneet myöten kipaista keskikaupungille hoitamaan asiaa. Kun lopulta seisoin jonotettuani 20min rahatukku kädessä vieraan pankin virkailijan edessä, sain kuulla, että tilillepanosta ei-omalle-tilille veloitetaan 17 €, joka olisi myös pitänyt olla käteisenä mukana... Poistuin harmissani!

Rahat venyivät ruokapöydälläni jälleen useita päiviä, kunnes eräänä aamupäivänä oli muutenkin asiaa keskikaupungille, joten päätin hoitaa rahat omalle tililleni omassa pankissa.

Enpä ollutkaan astunut pankin ovesta sisään viimeisen parin-kolmen vuoden aikana! Seisoskelin ovella odottamassa pankin aukenemista, kun muuan rouva kiilasi ohi ja avasi ulko-oven pankkikortillaan. Purjehdin perässä sisälle eteiseen. Siinä seisoskellessa tein havaintoja pankkisalista ja muuttuneesta ilmeestä siellä. Kun ovi vihdoin avattiin, etenin saliin hämmentyneenä, koska en nähnyt palvelutiskejä missään. Vinosti hymyilevä työntekijä ohjasikin minut ulos toisesta ovesta tilaan, jossa oli kolme palvelupistettä.

Muutama muukin ihminen oli jonottanut pankin aukeamista. Kello oli vain muutaman minuutin yli kymmenen, mutta asiakasjono ulottui palvelutiskeiltä ulko-ovesta kadulle saakka. Siirryin jonon hännille lievästi itsekseni kiroillen...!

Lopulta oli vuoroni. Ojensin nuorelle naiselle rahani ja tilinumeroni. Henkilöllisyyskin piti todistaa. Neitokainen työnsi antamani setelit koneeseen, joka laski ne. Kirjaimellisesti alaleukani loksahti auki, kun neitokainen ilmoitti koneen laskeman summan, joka oli 50 euroa pienempi kuin autokaupasta saamani rahasumma.

Mitä kaikkea ehdinkään siinä miettiä; mihin olin tupeltanut viisikymmnetä euroa, kun en muistanut, olinko ottanut nipusta rahaa johonkin tarpeeseen... Entä ketä oli käynyt kotonani niinä viikkoina, kun rahat lojuivat pöydällä... Ja miten en ollut laskenut rahoja vielä kerran ennen pankkiin menoa!!!

Neitokainen kutsui luokseen esimiehensä ja ilmoitti hänelle, että "tämä asiakas väittää rahaa olleen 50 euroa enemmän kuin mitä laskin osoittaa". Rouva esitti muutaman kysymyksen minulle, kehotti neitosta laskemaan rahat uudelleen ja jopa kurkisti pöydän alle ja nosti roskiksenkin sieltä näkyvilleen. Muutaman todella pitkän ja hiostavan minuutin jälkeen rouva huomasi, että setelinlaskukoneessa vilkkui virhekoodivalo. Neitokainen kaiveli rakennekynsillään sieltä setelini, kirjasi rahat tililleni ja otti allekirjoitukseni. Missään vaiheessa "tämä asiakas" ei saanut häneltä edes pahoittelua tapahtuneesta.

Taas opin jotain; en halua koskaan mistään enkä keneltäkään käteistä rahaa, ainakaan jos en voi kuluttaa rahoja saman tien...! Pankkiin en halua mennä asioimaan, etenkään jos tulee kohdelluksi "tämänä asiakkaana".

Onneksi "Loppu hyvin, kaikki hyvin"!

5 kommenttia:

  1. No huh ja puuh, on sinulla ollut kokemuksia atuokauppasi tiimoilta. Miten joskus asiat voivatkin alkaa tökkiä. Nimim. Tökkiintymisten riivaama

    VastaaPoista
  2. Oih! Totta kai sitä luottaa koneen sanomaan. Mutta niin vain ne koneetkin voivat mennä vikatilaa!

    Pää pystyyn siis. <3

    VastaaPoista
  3. Sanoppa muuta, Ruska! Joskus kannattaisi nukkua kahdenkin yön yli, ennenkuin tekee päätöksiä... Vaikken ole varma auttaisiko sekään! Elämä nyt vain on tällaista, koskaan ei tiedä mitä päätöksestä seuraa...

    Sitä kai on tuudittautunut ajattelemaan, että pankki on luotettava paikka ja siellä tuo matematiikka on hallussa, kun itsellä se on aika epävarmaa, Una. Minua mietityttää näin jälkikäteen, että eikö pankkivirkailijatar laskenut rahoja ensin itse, heti ne vastaanotettuaan? Olisi luullut hänenkin ihmetelleen koneen tekemää laskutulosta....!

    VastaaPoista
  4. Tuosta pahoittelun puutteesta. Viime viikolla majakalla ravintolassa harjoittelija kaatoi tuomansa nokkoskeiton puoleksi pöydälle ja lattialle. Ei anteeksipyyntöä, vaan pikainen pakeneminen paikalta ja vasta viiden minuutin kuluttua palattiin siivoamaan... Minua alkoi suorastaan naurattaa tuo tilanne...

    Eräässä toisessa blogissa jo suosittelin, että sen kirjoittaja lähettäisi blogikirjoituksensa linkin kirjoituksessa mainitulle ei-hyvin käyttäytyneelle taholle, tässäkin tapauksessasi oli kyse peräti kahdesta henkilöstä, virkalijasta ja esimiehestä... Itse olen tehnyt sen tempun pari kertaa. Toinen taho reagoi erityisen hyvin vastauksessaan.

    VastaaPoista
  5. Tänään jouduin pohtimaan eikö nuoret tosiaankaan osaa sosiaalisen kanssakäymisen pelisääntöjä esim työelämässä. Olen ollut huomaavinani hienoisia eroja nuorten käyttäytymisessä. On niitä jotka mokan sattuessa hämmentyvät ja nolostuvat, vaikka eivät osaa mitään sanoa. Sitten on nämä niin itseensä ja kaikkivoipaisuuteensa uskovat, jotka ohittavat omat mokansa ilmeenkään värähtämättä... siinä on jotain todella kovaa ja pelottavaa...!

    Kömmähdyksiähän toki sattuu, nuorille, vasta-alkajille... ja tämmöisille vanhoille konkareillekin kaiken aikaa...!

    VastaaPoista