Sitähän sanotaan, että joka päivä on jotain uutta opittavana. Kun oppii yhdenkin uuden asian päivässä, ei päivä ole mennyt hukkaan! Kokemuksesta tiedän, että yhdestä asiasta voi oppia monta läksyä!
Minulle uusien asioiden oppiminen tuntuu tapahtuvan joko "kantapään kautta" tai "lyömällä päätä seinään"... Onnikin useinmiten potkiessaan käyttää piikkareita!
Onni (ja terve itsesuojeluvaisto) oli jättänyt kengät kotiin sinä päivänä kun sain nykyisen työpaikkani. Olin niin tohkeissani, että päätin hankkia auton, jolla voisin hurruutella maakunnissa työmatkoilla. Auton hankintaan otin apuun "puun-takaa-sukulaismiehen", joka on toiminut neuvonantajana autonhankinnassa monille ja jolla on hommasta paljon tietoa, kokemusta ja suhteita. Noh, autokauppa tuli tehtyä asianmukaisten koeajojen ja pähkäilyjen jälkeen. Lainarahaa piti tietenkin ottaa rutkasti, mutta olihan se sen arvoista; olla autonomistaja!
Pian totesin, että oli ostanut sian säkissä; auto ei vain syönyt vaan suorastaan hörsi öljyä ja kulutti polttoainetta. Kesään tultaessa moottori alkoi käydä epätasaisesti ja sammuilla. Heinäkuussa kun auto olisi pitänyt katsastaa, se hyppeli kuin kenguru ja sammuili! Auto vietiin sitten erään automiehenä pidetyn mieshenkilön hoiviin. Tämä kehui, että hän se saisi (katsastus)leiman vaikka ratapölkkyyn. Minähän uskoin!
Meni viikko, pari. Soittelin toiveikkaana jotta joko pirssini olisi kunnossa ja katsastettu... Ei ollut; ei ollut kuulema löytynyt vielä sitä vikaa millä moottori lakkaisi uskomasta olevansa kenguru! Vaihdettiin puolaa ja tehtiin kaikkea, mistä auton konepellin alaiseen maailmaan vihkiytymättömän pää meni vain sekaisin... Pitäisikö minun esimerkiksi tietää, mikä on lampadan anturi?!?
Meni taas viikko, toinenkin! Sitkeästi soittelin. Nyt oli kaverin äänessä pientä epävarmuutta kun kertoi, että oli ollut koeajolla tarkoituksena viedä auto katsastukseen kun auton pakoputki oli tippunut tielle ja mennyt lyttyyn... Olivat sitten takoneet putkea uudelleen pyöreään muotoon ja laittaneet paikoilleen, mutta jotain häikkää oli jäänyt.
Seuraava soitto saattoi jo repimään hiuksia ja miettimään taas, millaiset pirun piikkarit onnella olikaan ollut jalassa tässä autokaupassa...! Kaveri kertoi, että oli laittanut pakoputken paikoilleen ja lähtenyt ajamaan... Oli huomannut että kas-kas, katalysaattori oli kuumentunut punaiseksi ja pelästynyt, että palaa koko auto!!! Minä siihen, että no voivoi, autoliikkeen isokasko on voimassa, olisit antanut palaa vaan... No, ei tietenkään! Oli poistanut koko katalysaattorin...Minäkin sentään ymmärsin, ettei katsastusleimaa ilman sitä pömpeliä irtoaisi.
Tässä vaiheessa aina herään miettimään, miten pitkälle ihminen voi luottaa lupauksiin.
Olin jo keväällä soitellut autokauppaan, kysellyt menikös tässä nyt kaikki ihan oikein ja olisiko liike halukas korjaamaan auton. Kesä korvilla ehdotin kaupan purkua. Aiemmin asiallinen ja ystävällinen autokauppias puhutti minua kuin vähäjärkistä (lue; autoileva nainen); autokaupalle ei kuulu mitään korvausvelvollisuuksia näin vanhan auton osalta. Ei auttanut yhteydenotto kuluttaja-asiamieheenkään. Olisi pitänyt osata purkaa kauppa heti!
Auto seisoi kesärenkaat alla talven "korjausmiehen" hallin seinustalla. Olin laittanut sen seisontaan (mikä ilmaus!), ettei tarvinnut enää maksella vakuutuksia ja veroja. Kävin pari kertaa katsomassa, miten surulliselta se näytti korkea kasa lunta katolla.
Kevään korvilla kaveri soitti ja kysyi, myisinkö auton hänelle. Halvalla meni, mutta menköön! Huolenaihe oli poissa, vaikka velkaa riittää vielä pitkään maksettavaksi! Auto sai uuden elämän uudesta moottorista (johon minulla ei ollut varaa) ja nyt joku nuori huristelee sillä tuolla kaupungilla. Minä mietin taas, kuten ennen auton "omistamista", miten pääsisin koiran kanssa pois kaupungista metsiin samoilemaan...
Kai tästä jotain opittiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti