lauantai 9. elokuuta 2014

Elämänmuutos, osa 9

Kuumaakin kuumempi kesä! Kaupungin kesä! Kesä Stadissa!

Helteet alkoivat juhannuksen jälkeen ja niitä onkin sitten riittänyt. Kosteuttakin ilmassa on ollut, vaikka sateita on ollut minimaalisen vähän. Melkein on ollut kuin Keski-Euroopassa! Lieneekö tämä sitten ilmaston lämpenemistä vai ihan vaan jokin luonnon monista metkuista, mene tiedä...!



En haluaisi valittaa, mutta....! Minulle - ja Nappiksellekin -  olisi hieman vähempi lämpö riittänyt.  Olemme etenkin öisin olleet tuskissamme, koska asunnossa ei saa edes läpivetoa, eikä tavallinen tuuletin ole ollut riittävä viilentämään huonetta. On ollut ikävä lähteä töihin ja jättää koiruli kuumaan kämppään päiväksi, mutta vaihtoehtoja ei ole ollut.

Plääh ja puuh!

Alkukesästä kyllä katselin kaikenmaailman ilmajäähdyttimiä ja lämpöpumppuja, mutten tullut ostaneeksi, ehkä turhaa saituuttanikin. Nyt kun koetin pienempää mallia etsiä, ei niitä ole jäljellä....!  Ensi kesänä ollaan viisaampia.

Pientä vilvoitusta on haettu retkeilemällä puistoissa ja Katajanokalla! 


Työmatkat ilmastoimattomissa busseissa ja metrossa ovat koetelleet kestävyyttä ja sietokykyä. Kotona on tietenkin käyty suihkussa, mutta ennenkuin on ehtinyt tuohon vajaan 100 metrin päähän pysäkille, on hiki ehtinyt kastella vaatteet.

Työpaikalla on kyllä kohtalainen ilmastointi, mutta yhdenvuoron aikana tehtyä työtä voisi verrata siihen, että kävisi kymmenen kertaa peräkkäin saunassa. Fyysinen rasite on on ollut todella kova. Henkinen puoli onkin oma lukunsa. Kaikki vanhat vakituiset työntekijät saivat syystä tai toisesta lomaa heinäkuussa, kaikki yhtä aikaa. Ollaan oltu sijaisten, keikkalaisten ja meidän "uusien" työtekijöiden varassa ja pakko on sanoa, että vaikka ilman suuria katastrofeja selvittiin, niin kyllä henkistä kestävyyttä on venytetty kovasti.

Illat pimenevät ja viilenevät. Nyt on käsillä se aika, jota Lapissa on ikävöity; lämpimät, sametinmustat yöt!


Onneksi nyt ainakin yöt hieman viilenevät.  Onneksi lomaakin on tiedossa. Onneksi... !

lauantai 24. toukokuuta 2014

Elämänmuutos, osa 8

Pitäisiköhän jo alkaa puhua sopeutumisesta!

Olen kyllästymiseen asti jankuttanut tätä muuttoa/muutosta, aihe alkaa tuntua tyhjiin kalutulta. Eteenpäinhän tässä mennään, kaksi askelta jonnekin ja yksi takaisin... Oikeastaan hyväkin, että välillä on pakko pysähtyä tarkistamaan MIHIN on matkalla!

Olen ollut täysin vailla pelkoa tämän elämänmuutoksen aikana. Olen  tehnyt ja toiminut miten parhaiten olen taitanut. Olen vain mennyt eteenpäin; opetellut, etsinyt, löytänyt, lyönyt päätä seinään, epäonnistunut... ja jatkanut taas! Kokenut pettymyksiä, onnistumisia, luottamusta itseeni, tuntenut itseni vahvaksi, väsyneeksi, epätoivoiseksi... Ja jatkanut taas eteenpäin!

Sitten tulin  pysäytetyksi ja säikäytetyksi oikein kunnolla!!! Mikä voisi olla pahinta mitä ihmiselle tapahtuu, kun on lyönyt koko elämänsä yhden kortin varaan!?!

Kas, olin joitakin päiviä aiemmin jutellut selkävaivoista erään työtoverin kanssa ja mennyt tietenkin kehumaan, ettei selkä ole vaivannut 15 vuoteen kolmen välilevynpullistuman jälkeen... Olisihan se pitänyt arvata, että kun oikein ääneen kehuu, niin kyllä se elämä piikkarilla potkaisee.

Ja potkaisihan se! Pieni varomaton kiertoliike hoitotilanteessa, kuului (vai kuuluiko?) ruts, tuntui vihlova kipu alaselässä ja jalat oli mennä alta. Säikähdys oli  luokkaa miljoona, aivan paniikinomainen! Muistan miten kerran liukastuin ja nilkka murtui, miten ajattelin koko ajan, että ei, tämä ei oikeasti tapahdu, näin ei voi käydä! Nyt tuli samanlainen torjunta... Onneksi ei kuitenkaan välilevyvaiva (toivottavasti), ehkä vain arpien ja kiinnikkeiden ripsuuntuminen, tai pelkkä pinne... tai jotain! Nyt kuitenkin on parempi.

Pahintahan olisi menettää terveytensä, työkykynsä! Koko korttitalo kaatuisi yhdellä puhalluksella. Miten pelottava ajatus!

Toivon, että tämä oli varoitus, elämän tapa muistuttaa kuinka tärkeätä on huolehtia fyysisestä hyvinvoinnista!  Että vaiva asettuu ja kipu katoaa...!

Silti, aion jatkaa nauttimista; tästä ihanasta aurinkoisesta kesän alusta, vihreydestä joka hitaasti muuttuu heleän vaaleasta tummemmaksi, syvemmäksi. Aion löytää kaikki kukat, joita ympäristössäni kasvaa! Kuulla kaikkien pienten ja isojen lintujen laulua! Iloita jokaisesta uudesta päivästä, ihmeellisestä.


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Elämänmuutos, osa 7

Laiskuus ja saamattomuus! Muita heikkouksia kun ei olisikaan, pärjäisi hyvin. Mutta todettava on, että itsestä löytyy kaikki inhimilliset heikkoudet, mitä ihmisessä voi olla. Samassa päässä! Niiden kanssa sitä on vain sompailtava tällä elämäntaipaleella.

Laiskuus ja saamattomuus sattuvat olemaan juuri nyt vahvimmat ja hallitsevat! Ne näyttäytyvät tässä arjessa, joka on jo hieman järjestäytynyt ja rutiineja tapaileva, vaikkapa niin, ettei vapaa-aikana tahdo viitsiä/jaksaa/saada aikaiseksi aivan tavallisia arjen askareita. Ei saa siivottua, ei askarreltua pyykkipinoja silityksen kautta kauniisiin pinoihin vaatekaappiin. Pyykkituvalle sentään ehdin varattuun aikaan koska työvaatteet on saatava pestyä. Teen vain sen mikä on aivan ehdottoman välttämätöntä ja sitten kun ei enää ole vaihtoehtoja.

Itselleni perustelen saamattomuuttani sillä, etten ole vielä tottunut vuorotyöhön. Se tuntuukin vievän voimia aika tavalla. Hieman helpottaa, että saan tehdä aina yhtä jaksoa useamman päivän, eli peräjälkeen aamuvuoroa ja iltavuoroa. Näin pysyn jotakuinkin tolkuissani. Silti viikonpäivät ovat hukassa, kun vapaat osuvat arkipäiviin ja viikonloppuna on usein töitä. Ehkäpä ajan kanssa opin elämään uudessa rytmissä.

Kysyn itseltäni, haluanko jäädä tähän asuntoon seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Alanko laittamaan hyllyjä paikoilleen, tauluja seinille, purkamaan loput laatikot. Alanko asumaan, tuleeko tästä koti. Vastaus on iso EI. Koti on paikka,  jonka voi laittaa viihtyisäksi ja itselle mieluisaksi. Sinne tulee rauhoittumaan, siellä mieli ja keho pääsee lepäämään! Tässä asunnossa nuo asiat eivät toteudu.

Olen jättänyt asuntohakemuksen, mutta voi kestää kauan päästä toivomaani asuntoon. Voin vain odottaa. Siihen asti elämme koirulin kanssa jotenkuten, sinnitellen. Onneksi lähistöllä on iso metsäalue, jonka hiekkateitä ja polkuja tarvomme aina kun vain mahdollista. Sieltä saamme voimaa ja energiaa, sinne tippuvat huolten ja harmien taakat! Siellä seuraamme kevään etenemistä, luonnon muutoksia, lintujen saapumista, valko- ja sinivuokkojen kukkamerien kasvua puiden katveeseen...




torstai 20. helmikuuta 2014

Elämänmuutos, osa 6.

Hiljaa hyvää tulee, sanoo sananlasku!
Ihmisen mieli on vain niin hätäinen, ei jaksaisi odottaa ja antaa asioiden tapahtua kaikessa rauhassa, ajallaan. Sitä kiirehtii asioiden edelle, kurkottelee tulevaan, haluaa kaiken tässä ja nyt! Heti! Muutot ja muutoksetkin!

Käytännössä muutto meni suunnitellusti. Oikeastaan paremmin kuin uskalsin toivoa!  Perjantai-iltana ja lauantaiaamuna oli vielä paljon tehtävää ja yhden ihmisen voimavarat kuitenkin niin rajalliset, ettei muutosta olisi valmista tullut ilman ystävien apua!  Heille kuuluu kiitos, että yleensäkin päästiin matkaan; he auttoivat pakkaamisessa, lastaamisessa ja osin siivouksissakin. Kuinka monasti kirosinkaan omaa saamattomuuttani hävittää liikaa ja turhaa omaisuutta pakettiautoon tavaroita lastatessa, sillä vaikka auto olikin XL-kokoa, se tuli aivan kattoa myöten täyteen.

Lauantain katkaisi sopivasti lapsenlapsen ristiäiset. Oli ihanan tunnelmallinen tilaisuus, jossa itse seremonia suoritettiin laulaen ja puitteina toimi vanha hirsinen pirtti. Jos lapsi saa kummeiltaan neljänneksen, niinkuin sanonta kuuluu, niin pikku-Ainosta varttuu musiikillisesti lahjakas lapsi, niin huikean upeita laulajia molemmat kummitädit ovat. Oli myös mukava tutustua miniän sukulaisiin. Haikeaa oli halata lähtiessä lapsenlapset ja läsnäolleet lapsensa, joiden seuraavaan tapaamiseen voi nyt mennä kuukausia.

Läksimme ex-miniän ja Nappinokan kanssa ajamaan kohti etelää illalla n. klo 22.30 ja perille pääsimme sunnuntaiaamuna n. klo 11.00. Välillä väsymys voitti ja nukuimme jossakin Oulun alapuolella P-paikalla tunteroisen, muuten ajoimme ja nukuimme vuorotellen, pysähtelimme usein kahville ja koiraa juoksuttamaan. Aamuyöstä väsymyksen myötä nauroimme päättömille jutuille ja tuhannesti totesimme, että ihan hulluja ollaan!
Tytär, vävy ja ystävämme Joe riensivät purkamaan muuttokuorman auton sisuksista tähän asuntoon. Vaikka varsinaisia kalusteita onkin niukasti, laatikkovuoret täyttivät lähes koko lattiapinta-alan. Kyllähän Nappinokka oli ihmeissään!


Kaappeja on vähän, eikä varastotila ole sellainen, jonne voisi tähdellisempää omaisuutta tallettaa. Niinpä se osa tavaroista, joita ei välittömästi tarvita, on pakattu takaisin laatikoihin ja sijoitettu alkoviin verhon taakse piiloon. Sängyn kokoamisessa meni pari viikkoa eikä kaikki tavarat ole vieläkään löytäneet paikkaansa. Asumaan on kuitenkin alettu. Kaikessa on vielä tilapäisyyden tuntua, mutta koetan sulkea silmäni siltä. En valita, mutta toivon, että ajan kanssa löytyy hieman paremmin äänieristetty, ihan pikkuisen tilavampi asunto, jossa voisi asua ne vuodet, jotka työelämässä vielä olen mukana. Sitä odotellessa....

Muutto ja muutos! Toivottu, kaivattu, odotettu! Elämältä lahjaksi saatu! Kieltämättä hyvin rankka henkinen ja fyysinen vääntö, ei olankohauksella ohitettava! Mutta tehty, saavutettu!

Ovet ovat auki tulevaan, katse sinne suunnattuna! Aika näyttää, millaiseksi elämä tästä eteenpäin muodostuu!

perjantai 10. tammikuuta 2014

Elämänmuutos, osa 5.

Viime päivinä verenpaine on käynyt mittaamattomissa korkeuksissa, sillä välillä kaikki on vastustanut! Lopulta kuitenkin tuli tieto, että työsuhdeasuntoon pääsee muuttamaan 16.1. ja  nyt muuttoon liittyvät järjestelytkin on kunnossa. Voi vain hartaasti toivoa, että kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan... Yleensähän ei kuitenkaan niin käy (sanoo pessimisti sisälläni)!

Maanantaina lennän Helsinkiin, jossa alkuun majailen tyttären luona. Tiistaina käyn opettelemassa työmatkareitin sekä kurkistamassa tulevaan työpaikkaani. Samalla tehdään työsopimus sekä vuokrasopimus. Aloitan virallisesti työt keskiviikkona. Työvuorolistan sain jo ja se näytti mielenkiintoiselta, sillä nyt alan opettelemaan kaksivuorotyötä.

Lennän pe 24.1. takaisin Rovaniemelle. Olen vuokrannut ison pakettiauton johon vielä samana iltana maallinen omaisuuteni lastataan. Lauantaipäivä pyhitetään siivoamiselle, mutta välissä juhlistetaan pienimmän laspenlapseni kastejuhlaa. Tarkoitus olisi lähteä sen jälkeen yön selkään, ajamaan kohti Etelä-Suomea.  Ex-miniäni on rohkeasti lupautunut ajokaverikseni, roudariksi ja hanslankariksi, sillä kätevänä rakennusalan ammattilaisena hänellä on mukana työkalut hyllyjen kiinnittämiseen  yms.

Pari päivää on tuhrautunut muihin, isompiin ja pienempiin ongelmiin ja niiden ratkomiseen. Osoitteenmuutokset, sähkösopimukset, eläinlääkärin kanssa asioimiset, kaupungilla kuplamuovien ja kylmälaukkujen metsästykset ja monet muut asiat ovat olleet melko uuvuttavia. Stressi ja varmasti myös ikä tekee sen, että touhottaminen vie voimat. Huomaan välillä koiran kanssa ulkoillessakin, etten jaksaisi kävellä!

Muuttolaatikot sen sijaan seivovat tyhjillään keittiössä ja vaikka alitajunta työstää listaa kaikesta mitä pitäisi vielä ehtiä tekemään, en ole paljoakaan saanut pakattua. Viime yönä nukuin vain muutaman tunnin ja nytkin on pakko mennä päivälevolle. Nappinokan (ja naapureiden) kauhuksi hoilaan Apulannan biisiä: "Hei beibi anna mulle piiskaa" Kaksi ja puoli vuorokautta aikaa, joten tämä aasi tarvitsisi kunnon annoksen sekä piiskaa että porkkanaa.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Elämänmuutos, osa 4.

Jo vain onni potkii...! Teräväkärkisillä kengillä!

Kaipa se joku Murphyn laki on, että jos asiat menevät liian kauan liian hyvin, ellei suorastaan erinomasiesti, niin kohta kaikki mene pieleen! Tai sitten kyseessä on  elämän ikioma  "kauhuntasapaino"-juttu; kaikesta onnesta, ilosta, onnistumisista saat saman verran vastoinkäymisiä, kärsimystä, epäonnea...!

Joka tapauksessa kävi niin, että lähetin Hdl:n asuntosihteerille s-postia ja kyselin muuttoon liittyvistä asioista lisätietoja, mm mahdollisuudesta saada asunnon avain postitse etukäteen, koska aiottu muuttopäivä olisi ollut lauantai. Vastauksessaan hän kertoi, ettei avainta tietenkään lähetellä, vaan se on henk koht kuitattava paikanpäällä. Eipä siinä! Hyvä, että turvallisuudesta pidetään kiinni! Hankalampi asia sensijaan on se, ettei asuntoon ole muuttolupaa, koska Hdl:n rakennusmestari ei ole asuntoa tarkastanut, koska on sairauslomalla. Palaa ehkä töihin loppiaisen jälkeen, siis huomenna, mutta vain ehkä...! Ja asunnon tarkastuksen yhteydessä voi tulla esiin remontointitarpeita, jolloin muuttolupa saattaa viivästyä viikoilla...!

Toisaalta; on sovittu, että aloitan työt 15.1. Helsinkiin on  siis lähdettävä, elettävä matkalaukkuelämää jonkun nurkissa ja toivottava parasta. Muuttoa ei pysty varmistamaan ennenkuin kaikki on asunnon osalta selvää, mutta ilmeisesti joudun hattu kourassa anomaan nykyisen asunnon vuokraemännältä lisäaikaa kuukauden loppuun  ja tietysti maksamaan vuokran tuolta ajalta.

Tässäkin asiassa on puolensa. Nuorin lapsenlapseni kastetaan parin viikon päästä. Olin jo surrut, etten voi osallistua kastetilaisuuteen. Nyt olisi pieni mahdollisuus, että voisin palata Rolloon tuona viikonloppuna, osallistua kastetilaisuuteen ja jos asuntoasia on kunnossa, suorittaa muuton Helsinkiin....

Jos, jos ja JOS....!

Tiedän; asioilla on tapana järjestyä. Kyllähän ne järjestyykin, aikanaan ja tavallaan! Opetellaan tässä nyt sitten vaikka kärsivällisyyttä!


perjantai 27. joulukuuta 2013

Elämänmuutos osa 3.


Kuka sanoo, että perjantai 13. päivä on jotenkin epäonninen? Olen aina ollut asiasta eri mieltä, mutta nyt voin vannoa, että silkkaa onnea siihen sisältyy!!!

Matkasin siis työpaikkahaastatteluun Helsinkiin perjantaina 13. pvä. Olin nukkunut junassa oikein hyvin yön ja aamulla olin virkeä ja harvinaisen rauhallinen. Aikataulutkin sopivat erinomaisesti, ei ollut kiireen tunnetta. Kun olin jo kertaalleen ryhmähaastattelua harjoitellut, en kamalasti pohtinut, millainen se olisi, enkä sitä, miten siitä selviäisin.

Haastattelu sujui jotenkin leppoisasti ja kun se päättyi, minua pyydettiin tulemaan tunnin kuluttua uudelleen samaan paikkaan. Uskoin kyseessä olevan henkilökohtaisen haastattelun, jossa joutuisin vakuuttamaan haastattelijan siitä, miksi juuri minut pitäisi palkata...! Yksikönjohtaja alkoikin kertomaan, millaisesta työpaikasta, tehtävistä ja asiakkaista on kyse, mitä suunnitelmia yksikön kehittämiseksi on ja miten palkkaus muodostuu. Se ainoa kysymys olikin, milloin voisin työn aloittaa!

Kesti jonkin aikaa, enenkuin käsitin, mitä siinä tapahtui. Olin saanut työpaikan sekä lupauksen selvittää mahdollisuus työsuhdeasuntoon.  Jo seuraavana maanantaina sain soiton, että asuntokin on, jos sen haluan. Nyt olen toimittanut työtodistukset sekä verotietoni ja odottelen sekä työsopimusta että vuokrasopimusta allekirjoitettavaksi.

Edelleen nipistelen itseäni varmistaakseni, ettei tämä ole unta vaan totisinta totta. Koetan olla miettimättä vielä muuttoa, sillä paniikki iskee heti jos päästän ajatukset liikkumaan aiheessa.  Koetan ponnistella vuoden viimeiset työpäivät vihoviimeisten työasioiden parissa, vaikka äärimmäisen vaikealta kaikki tuntuu!

Olen ollut onnekas ja olen myös hyvin onnellinen ! Sillä kukapa olisi uskonut! Elämä tuuppasi oikein vauhdilla muutoksen liikkeelle ja eteenpäin. Kaikki Aarrekarttaan kirjaamani toiveet ovat toteutumassa! Kaikki muuttuu! Uusi vuosi tuo tullessaan uuden työn, asuinympäristön ja sisällön elämääni!


Toivotan myös kaikille teille 

Jännittävää ja Onnellista Uutta Vuotta!