Elämää koiruuden kanssa...

Lapsen saannilla ja koiran hankkimisella on joitakin yhteneviä piirteitä. Ainakin hyviä neuvoja satelee kaikkialta.  Etenkin lapsettomista ja koirattomista kanssaeläjistä tulee niitä parhaita kasvattajia, kaiken osaajia ja tietäjiä...!

Voisi olettaa, että lapsista jotain tiedänkin, koskapa kaikki omani kasvoivat aikuisiksi. Alaakin olen hieman opiskellut. En silti, enkä etenkään näillä tiedoilla, sanoisi olevani kasvattamisen asiantuntija.

Tunnustan, että niin kauan kuin itselläni ei omaa koiraa ollut jaoin auliisti näkemyksiäni koiranhoidosta niin oikealle kuin vasemmallekin… ”Koira on perheenjäsen, siitä pitää kantaa vastuuta ja huolehtia kuten lapsesta.  Ja rajatkin sille täytyy asettaa…. Onkohan koiran hankinta nyt tuossa elämäntilanteessa järkevää? Jne…” 

Kyllä vain, uskon edelleenkin, että koira on ”perheenjäsen” ja tiedän jo senkin, miten paljon koiraa on hoidettava ja siitä on vastuuta kannettava.  Rajojakin olen koettanut koiralleni asettaa…! Samoin kuin äitinä, ei minusta ole näillä koiranomistajakokemuksilla  tullut koirankasvattaja-asiantuntijaa, vaan pikemminkin päinvastoin….

 Koiruli , tuolloin 5-vuotias, tuli luokseni asumaan  reilut kaksi vuotta sitten. Mitä enemmän elämää koirulin kanssa kertyy, sen nöyremmin oman tietämättömyyteni ymmärrän. Hissuksiin on opeteltu yhteiseloa ja tavoille totuteltu.  Rajoja koetellaan tietysti edelleen. Elämä koirulin kanssa on hauskaa ja hupaisaa, vaan ei aina aivan ongelmatonta. Haasteina on koirulin herkkä vatsa, hurjana hyrräävät testosteronit joista seuraa ärhäkkä suhtautuminen kaikkiin muihin nelijalkaisiin puhumattakaan pissavaivoista tai korvien ja kynsien hoidosta…

Koiran hoitamisessa on myös monenlaisia velvoitteita, kuten säännöllinen ruokinta, ulkoiluttaminen  ja virikkeiden järjestäminen. Liikunta tosin ei ole lainkaan huono velvoite tällaiselle sohvaperunuuteen taipuvaiselle ikääntyvälle naiseläjälle. Koirulia ei tietenkään voi jättää yksin pitkiksi ajoiksi, töistä on kiirehdittävä kotiin ja työmatkojen ja muiden reissujen ajaksi hommattava hoitopaikka.

Joskus käy niinkin, että koiruli menee hoitoon ja emäntä jää yksin kotiin. Näin kävi aivan vasta, kun sairastin kovan flunssan enkä jaksanut koirulia hoitaa… Oli hämmentävää huomata kuinka ison paikan pieni koira on elämästäni  valloittanut! Ilman koirulia koti tuntui todella tyhjältä!

Ei ota syntyäkseen, ei! Nimittäin kirjoituksia tänne blogiin...! 

Ei se johdu (onneksi) siitä, etteikö kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita päässä liikkuisi. Varsinkin silloin kun talsin Nappinokan kanssa aamuhämärissä pitkin lumisia metsiä vilistää ajatuksissa sellaiset määrät dialogia, että  yhden ja kahden kirjankin aiheet olisi äkkiä koossa. Vaan jokin tässä tökkii...! Kun istun koneen ääreen, kaikki sanat juoksevat karkuun, hienot ajatukset puffahtavat savuna ilmaan ja pään valtaa totaalinen tyhjyys.

Varmasti tekstin syntymisen vaikeuteen vaikuttaa se, että vierastan tämän blogin ulkoasua tässä kirjoitusvaiheessa. Aamutihruisillä silmillä tuskin näkee kirjaimia, pitäisi hetikin olla muuttamassa fonttia ja kirjainkokoa, kun en ole saanut keksittyä asetuksia, joilla saisi kaiken pysyvästi säädettyä mieleiseksi. Totta puhuen, olen ollut hieman laiska etsimisessäkin...

Jos voisikin tehdä suoran tiedonsiirron ajatuksistansa tietokoneelle silloin kun mielessä pyörähtelee maailmankaikkeuden suurien ongelmien kaikki ratkaisut. Tai ihan vain vastaukset omiin pikku murheisiin...! Ehkä jonakin päivänä sekin on mahdollista kun tekniikka tästä vielä kehittyy. Tai sitten ihmiset oppivat käyttämään omia ajatuksensiirron resurssejaan paremmin.

Sitä odotellessa mukavaa viikonlopun alkua, ystävät! Nautitaan kauniista valkoisista ja sinisistä talvipäivistä, ulkoillaan ja ... vältellään influenssoja!