Kipuilu jatkuu...
Elämänmuutos ei tapahdu sormia näpsäyttämällä! Ei todellakaan! Viime keväästä asti olen oloani kipuillut, raastanut hiukset päästäni ja valvonut öitä koettaen saada otteen elämästäni. Syksyn tullen aloin ymmärtämään mistä tässä on kyse; nyt on tehtävä päätöksiä ja lähdettävä kulkemaan toisia teitä. Tein siis aarrekartan! Olen sitä oikeaoppisesti kurkistellut usein ja ajatellut sen sisältöä tiiviisti, jotta muutos alkaisi tapahtumaan.
Kauheasti ei vain ole tapahtunut! Vaapun edelleenkin epämääräisesti toiveideni mukaisen ja tämän nykyhetkeä hallitsevan todellisuuden välimaastossa. Totuushan on, ettei sitä noin vain lähdetä loikkaamalla toisenlaiseen elämään! Pitää olla tieto toimeentulosta mutta ennen muuta jokin varmuus siitä, että elämä todellakin paranee vaihtamalla...!
Työsuhde päättyy vuoden vaihtuessa ja vaikka huokaisen silloin syvään helpotuksesta, näen jo huolen pilvien kerääntyvän taivaanrantaan. Ihminenhän ei elä pelkästä pyhästä hengestä, ei ainakaan näinä aikoina. On maksettava edelleen vuokrat ja sähköt, puhelimet ja ruoat ja vaikka kuinka niukasti eläisi, ei työttömyyspäiväraha pitkälle riitä.
Tällä iällä, olkoonkin kuinka kliseistä tahansa, ei ole helppoa saada uutta työtä. Koulutusta vastaavia paikkoja ei ole juurikaan auki, ei koko Suomessa. Suuntautumiseni ja kokemukseni rajaavat niitä lisää. Asetan myös itselleni rajoja; ei vammais-, mielenterveys- eikä varsinkaan päihdetyötä! Eikä sossuun, eikä Kelaan! Mitä jää jäljelle?!?
Olen syksyn aikana laittanut kolme työpaikkahakemusta, joista yhteen sain kutsun ryhmähaastatteluun, mutten saanut paikkaa. Yksi oli lyhyempiaikainen sijaisuus, toisesta ei ole kuulunut mitään. Tänään laitoin taas yhden hakemuksen. Siitä tiedän jo, että mahdollisuus päästä haastatteluun on olemassa, sillä soitin etukäteen yksikön vastaavalle. Katsotaan!
Kaikenkaikkiaan pahinta on epävarmuus. Se kalvaa mieltä, ahdistaa. Tuhannet kysymykset toistavat itseään; onko muutos ratkaisu ongelmiin, paraneeko elämäni vai menenkö ojasta allikkoon, mitä siitä seuraa, entä jos...!
Kuitenkin; muutos tapahtuu, olen siihen valmis, lopun näyttää aika!
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Lomalla
Tänään lautasellani kellottaa kaupan kanaburgeri ja kupissa tavallista Liptonin teetä! Tänään palataan arkeen, totutellaan taas kotiruokaan joka huuhdotaan alas kraanavedellä. Huoh!
Eihän se ihan mennyt niin kuin ajattelin, toisaalta, kaikki meni paremmin kuin osasin edes toivoa!
Tytär toimi primus motorina ja organisoi lennot ja laivamatkat, skumpat ja sviitin. Äiskää vietiin yllärinä kasvohoitoon ja Tallinnassa parhaimpaan ravintolaan Boccaan syömään upea illallinen.
Oma koiruli jäi hyvään hoitoon lastenlasten ja heidän äitinsä luo joten kevein mielin sain reissussa olla. Koiraton ei loma kuitenkaan ollut, aivan päinvastoin; hellyttäviä rapsutettavia riitti joka huushollissa!

Kaksi viikkoa täynnä elämyksiä, ruokanautintoja, hienoja viinejä ja skumppaa. Kuvassa tarttolaisen gourmet ravintola Mokan (lausutaan Mokka) herkkuja.

Reissuni yksi jännityksen aihe oli tavata monivuotisia blogiystäviä. Aloitin blogin kirjoittamisen vuonna 2007 ollessani Kiinassa ja monet tuolloin muodostuneet blogiystävyydet ovat kantaneet tähän päivään ja siirtyneet myös Facebookiin. Muutamia heistä olen jo tavannut, nyt toivoin tapaavani muutaman lisää...
Santahaminassa vierailin jo toistamiseen ystäväni Arjan luona, ihan yökylässä, ja kyllä oli hauskaa! Oli myös suurensuuri ilo tavata vihdoinkin monipuolisesti luova ja lahjakas Susupetal hänen näyttelyssään Mellunmäen Mellarissa. Otepäässä asuvan Villa Ottilian emännän Tiina Linkaman tapaamiseen tarvittiin muutama tunti istumista virolaisessa luksusbussissa, mutta Tartton bussiasemalla kohdatessamme tuntui kuin olisi aina tunnettu. Pieni hauska blogiystäviin liittyvä lisä oli kun Tiina soitti onnittelulaulun syntymäpäivänäni sinisellä karhu-okariinolla, jonka puolestaan oli tehnyt Marjattah, hänkin monivuotinen blogiystäväni.

Kahteen viikkoon mahtuu niin monta mukavaa hetkeä tuttujen, ystävien ja rakkaiden kanssa, kohtaamisia, kokemusten jakamista ja muistojen syntymistä....!
Arki! Ei ihan helppo nakki!
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
On-Off-talvi!
En tykkää yhtään! Sanokoon vaan kuka mitä hyvänsä siitä, että talven tulo on tällaista, minä en silti tykkää. Ja aion valittaa! Suorastaan ruikuttaa!
Vielä eilen aamulla mittari kertoi pakkasta olevan -4 astetta ja puhdas uusi lumi peitti maan. Nappinokan kanssa tehty aamulenkki oli suorastaan riemastuttava, siitä nautti väsymyksestä huolimatta todella paljon!
Iltapäivällä lähetin yökyläilleen pojantyttären ulos Nappiksen kanssa, jotta sain imuroida huushollini ilman koiran rähjäämistä ja imurinsuulakkeiden puremista. Nappis nimittäin inhoaa kovaäänistä imuria vielä asteen enemmän kuin minä...!Tuossa vaiheessa päivää pakkanen oli muuttunut nollakeliksi ja illan aikana lumisade vaihtunut tihkuksi. Iltalenkillä väisteltiin puista tippuvia raskaita vesiroiskeita lumiklönttejä ja koiran turkki ehti kastua villoja myöten.
Tänään maisema on taas harmaa ja maa sohjoista! Kuka tästä voisi tykätä? Ei talvi saa olla ensin on ja sitten off! Sen pitäisi tulla pakkasten kanssa, jäädyttäen ensin maat ja vedet ja peittäen sitten valkeaan huntuun kaiken. Ja sen pitäisi olla, pysyä, kunnes kevät sen lempeästi häätää pois....
Kylmyys valuu suonissa ja harmaus mielessä. Ei huvitä mikään, vaikka järki käskee toimimaan. Olisi pestävä pyykkiä ja suunniteltava pakkaamista, mietittävä koiran hoitoon liittyvät asiat valmiiksi ja järjestellä niin monta muuta asiaa. Keskiviikkona alkaa kuukauden loppuun saakka kestävä loma, josta olen suurimman osan aikaa poissa kotoa!
Olisi myös laitettava työpaikkahakemuksia menemään. Elämänmuutos, jota niin kovasti kaipailen, ei tapahdu ilman tekoja! Tänään vain ei tunnu mikään nousevan harmaan udun keskeltä ylös ja valoon.
Taidan ottaa päikkärit! Ehkä se virkistää ja voimaannuttaa! Ainakin laitan kynttilöitä lyhtyihin ja annan ajatusten kulkea hetken omaa isää muistaen! Lämmöllä!

tiistai 15. lokakuuta 2013
Ensilumi...
Maailma parvekelasien takana on sakeana lumihiutaleista. Hetkellisesti tuuli pyörittää niitä ilmassa niin, että niistä muodostuu vaakaraitaisia kuvioita, kuin aaltoja katuvaloissa.
Ensimmäinen lumisade pääsi jälleen yllättämään! Kun vajaat pari tuntia sitten ajelin töistä kotiin mietin, miten ikävää olisi jos nyt sataisi lumen kun niin monissa suurissa koivuissa katujen varrella on vielä keltaiset ja jopa paikoin vihreät lehdet. Edes Taina-myrsky ei onnistunut niitä riipimään irti oksista. Kaipaan kovin kunnon pakkasia jotta maa jäätyisi ja ilma raikastuisi.
Kotimatkalla ei mieliala ollut ihan iloisin. Tänäänkään! Monta pientä ja yksittäin mitätöntä asiaa yhdessä saivat päivän tuntumaan raskaalta.
Mietin, miksi kaikki on tällä hetkellä kovin hankalaa... ? Ilon aiheitakin toki on, mutta typerät mokat ja harmittavat vastoinkäymiset vievät terän kaikelta mukavalta ja masentavat. Kylläkyllä, se elämän tasapaino, jin ja jang! Mutta silti...!!!!
Paraneekohan olo, jos vain heittäytyy sohvalle katsomaan leffoja ja popsimaan sipsejä? En tiedä, mutta aion kokeilla...!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Aarrekartta avuksi...
Taas se hinku on iskenyt eikä se anna rauhaa yöllä, ei päivällä! Se tulee uniin ja muuttaa ne kummallisiksi kujanjuoksuiksi kun alitajunta koettaa löytää ratkaisua asiaan... Se haittaa tavanomaista arkea, sotkee työpäivän hiljaiset hetket ja ärsyttää kaikki ystävät, tuttavat ja omaiset koska siitä on puhuttava aina ja heti kun sopivat korvat osuvat kohdalle...
Sen nimi on muutos!
En tiedä, onko kyseessä ikäkriisi, aivan pian 60 vuotta täyttävän ihmisen tarve tehdä vielä elämälleen ja elämässään merkittäviä asioita, unelmoida paremmasta ja lähteä kädet ojossa jahtaamaan mahdollista onnea....
Totuuden nimessä, tämä vaihe on kestänyt rapiat kolme vuotta. Tarkistin vanhasta blogistani, että vuonna 2009 - 2010 vatvoin melko samanlaisia ajatuksia. Silloinkin! Tuolloin yksi työ oli päättymässä ja peräti kolme muuta tarjolla. Niistä kaksi olisi ollut pääkaupunkiseudulla, mutta otin vastaan sen joka oli helpoin ja jäin Rovaniemelle. Vuotta myöhemmin kävin taas Helsingissä työhaastattelussa, mutta silloinkin tuli tarjolle helppo ratkaisu; uuteen työhön oli edellisestä matkaa n. 100metriä sisätiloissa.
Ottaessani vastaan kyseisen työn koin onnen potkineen kerrankin kunnolla! Oli sopivasti vastuuta ja haasteita, itsenäistä työskentelyä, ihana asiakaskunta, monipuolinen tehtävänkuva ja tolkun esimies! Mitä ihminen voi enää työltään toivoa?!? Napakymppi!
Muutaman onnen kuukauden jälkeen tolkun esimies sanoi itsensä irti, otti ja lähti! Seuraajalta puuttui johtamiskoulutus ja -kokemus ja se on sittemmin tuntunut kaikessa. Vähitellen työ on muuttunut raskaaksi, työmäärä on kasvanut moninkertaiseksi, samoin stressi. Johonkin se elämänilokin on ropissut; töistä kotiin raahustaa väsynyt ihminen, ulkoiluttaa koiran, laittaa syötävää, katsoo hetken telkkaria, käyttää taas koiran ulkona ja kömpii nukkumaan...
Tuli tuska! Kauanko tätä jaksaa? Mitä voin tehdä? Miten tästä selviän? Oivalsin kokeneeni ennenkin samanlaisen ahdistuksen, tunteen umpikujaan joutumisesta. Muistin, miten paljon auttoi, kun kirjoitti paperille ajatuksensa senhetkisestä tilanteesta, miten halusi asioiden olevan ja millä keinoin muutos olisi mahdollinen....Aloin kirjoittaa lappuja; tässä olen nyt, tältä tuntuu, mitä minä todella haluan ja miten voisin muutoksen toteuttaa... Lapuista siirryin isommalle paperille, jäsentelin, pohdin, leikin ajatusleikkejä... Lopulta edessäni oli aarrekartta, suunnitelma, jossa tavoitteet ja reitit perille....
Ajatuksilla on vahva voima, senhän olin jo kokenut! Kun päätös oli tehty, olo helpottui. Pari päivää myöhemmin kerroin esimiehelleni lähteväni heti kun saan uuden työpaikan. Nyt olen taas lähdössä Helsinkiin työhaastatteluun. Olisiko kolmas kerta se toden sanoja....?!

lauantai 31. elokuuta 2013
Kesä menee, syksy tulee....!
Utu on jäänyt maisemaan liottaen vaarojen värit valuvan harmahtavaksi.. Muutamana yönä lämpötila on laskenut +5 asteen tuntumaan tai jopa alle, ja aamuisin sumu on maannut pumpulisina läiskinä puurivistöjen yllä. Koivuihin on ilmaantunut keltaisia lehtiä kielien ruskan alkamisesta.
Silti kesä hengittää vielä vahvasti. Kylmät yöt sulavat suloisen lämpimiksi päiviksi, aurinko helottaa poutapilvien lomassa. Lähimetsän kalliot lämpiävät keskipäivällä mukavasti ja niiden ympärillä maa tuoksuu hetken vielä heinälle ja sammalelle. Pieni harppaus ajassa eteenpäin ja metsän tuoksu muuttuu jängän kirpeydeksi ja mätänevien lehtien pistäväksi lemuksi.... Syksyn hajuja joista niin pidän!
On ollut ihanteelliset lomailmat. Niin hyvät ja hienot, ettei suursiivouksesta tullut mitään. Vaikken erityisesti tehnyt mitään muutakaan lomaan kuuluvaa, aika mennä hurahti laiskotellessa ja elämäntuskaa potiessa. Pää on paisuksissa paljosta ajattelusta, mutta mitään elämän solmuja avaavia ideoita saatika ratkaisuja ei syntynyt. Vielä tämä viikonloppu välissä ja työhön palaa likipitäen yhtä väsynyt ihminen kuin lomalle lähti. Hatutus on korkeintaan kolminkertaistunut!
Ettei nyt vallan masentavaksi mene, niin tottahan jokunen loman varalle tehty suunnitelma ja aie on toteutunutkin. Ikkunat on pesty ja joku uusi verho ripustettu kodin piristykseksi. Astiakaapit on kollattu ja turhat vadit, lautaset ja kipot joko viety kirpparille tai varastoitu... Mieluisampaa ja spontaanimpaa on ollut tavata ystäviä ja osallistua paikallisiin kulttuuririentoihin. On nähty kesän trendihenkilöstä Kekkosesta tehty teatteriesitys ja silmät vesissä naurettu. Ja Wanhoilla Markkinoilla on juotu olutta ja syöty muikkuja ja poromakkaraa... Ja on pyöräilty kaupungin kylkeä alas, toista ylös toisen kerran iloiten ja nauttien, toisena kertana henki pihisten ja likipitäen matkalle jääden....
Parhain aikaansaannos on ehkä sittenkin "Aarrekartta", varsin vaatimaton ja kuvaton yhteenveto asioista joita kohti elämässäni haluaisin edetä. Paperinpalalle sutaistuna muutama itselle tärkeältä tuntuva asia, asioiden alla tarkempi kuvaus ja ehkä ajatus siitä, miten tavoitteeseen voisi päästä! Ajatusten seulontaa, selkiyttämistä ja lopulta pientä haaveiluakin!
Talvea kohti mennään, sinnitellään ja koetetaan jaksaa! Syksy ei paina vielä hartioissa, se on ajatuksissa kirpeän raikkaana ja värikylläisenä, jotain, mitä haluaa odottaa...!
Kirkkautta!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Sunnuntaifiilistelyä...
Lisää kahvia! Vaikkei se poista kurkun kuivuutta, eikä silmänympärysten raskautta, niin se kastelee ja virkistää, kuin elämän vesi!
Mistä muistui mieleen, että parvekkeen mansikka ja pari kituista yrttiä on kasteltava, ennenkuin lähtee asunnosta; päivä on alkanut viiltävän kirkkaana ja aurinkoisena, ei pilven pilveä taivaalla. On kaiketi tulossa kuuma päivä.
Huomasin, että lenkkipolulla lätäköt olivat kuivuneet pieniksi mustiksi mutalämpäreiksi. Vihdoinkin! Viime viikkoina Etelä-Lapissa on ollut lämmintä, mutta epätavallisen kosteaa. Aamut ovat olleet täynnä auteretta ja päivät epämääräisiä sadekuuroja. Mustia pilviä on seilannut taivaalla ja vaikka jossain on jyrähdellyt, sellaista puhdistavaa ja ilman kirkastavaa ukkosmyräkkää ei vain ole ollut...!Viikolla on kuitenkin tuullut reippaasti, minkä koirani ja minä ilolla pistimme merkille, sillä ilman kunnon tuulta ei metsäpoluille ole asiaa, jos ei halua kaataa pullotolkulla sääskimyrkkyjä päälleen ja tulla siltikin kupatuksi...
Äh, olen niin loman tarpeessa!
Pakolliset arkiaskareet jäävät aina sunnuntaille, koska arki-iltaisin olen aivan liian väsynyt tekemään mitään. Perjantai-illat pyhitän poikkeuksetta laiskottelulle, enkä välttämättä aina lauantaisinkaan saa piiskattua itseäni siivoamaan. Siksi sunnuntaisin on oikea kotityöähky; tiskaan, imuroin, pyykkään, silitän, teen ruokaa töihin ja pakastimeen valmiiksi... Vaihtelevasti! Mieliala nousee sitä mukaa kun työt saa tehtyä!
Päätän olla reipas; imuroin ja kokeilen miten käytettynä hankittu höyrymoppi tehoaa lattioihin, koirulin äänekkäästä protestoinnista välittämättä...! Sitten virkistäydyn suihkussa, laittaudun ja lähden pyöräilemään pojanpoikani syntymäpäiväkekkereille (jonne ehkä saavun vähemmän raikkaana, kuntoni huomioon ottaen..!).
Ehkä selviän sieltä illaksi kotiin...!?!
Mukavaa sunnuntaita i alla fall!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)